
Hyvin suunniteltu valaistus on osa huoneen sisustusta ja korostaa tyyliä. Valot ohjaavat katsetta, ja valaistu kohde nousee esiin ympäristöstään. Valolla saadaan myös muutettua tilan mittasuhteita.
Valo sisustaa
Riittävä valo lisää tilan viihtyisyyttä, käytännöllisyyttä ja turvallisuutta. Kunkin tilan valaistuksen tulisi vastata käyttötarkoitusta.
Liian hämärä tai kirkas valo haittaa värien ja yksityiskohtia näkemistä.
Liian kova valo ja heijastukset vältetään epäsuoralla valaistuksella.
Valo muuttaa mittasuhteita
Valaistuksella voidaan vaikuttaa tilan olemukseen. Huone saadaan tuntumaan todellista isommalta tai pienemmältä muutaman kikan avulla.
Pieni tila vaikuttaa suuremmalta:
Suuri tai korkea tila vaikuttaa pienemmältä:
|
Valon värilämpötila
Lamppujen värilämpötila vaikuttaa siihen, kuinka oikein esimerkiksi tekstiilien ja taulujen värit toistuvat.
Puhtaimmin värit toistuvat päivänvaloloistelampun valossa. Monen mielestä niiden valo on kuitenkin liian sinistä ja kylmää kotioloihin. Kellertävämpi valo tuo sisustukseen lämpöä.
- Kotivalaistuksen tavallisin värilämpötila on noin 3 000 kelviniä, joka on myös halogeenien värilämpötila. Päivänvalolampun värilämpötila on 5 000–6 000 kelviniä.
Energiansäästölampuissa ja loisteputkissa värilämpötilan voi valita monista vaihtoehdoista.
Tutustu eri lampputyyppien ominaisuuksiin.
Lue myös tarkemmat ohjeet kodin valaistukseen huoneittain.

Kodin valaistustyypit yleisvalosta kohdevaloon
Kodin sisätilojen valaistustyypit voidaan jakaa neljään pääryhmään: yleisvalaistus, työvalaistus, kohdevalaistus ja tunnelmavalaistus. Valaistustyyppejä yhdistelemällä luodaan kodin tunnelma ja varmistetaan riittävä työskentelyvalo.
Yleisvalaistus
Yleisvalaistuksella luodaan kodin perusvalaistus, jota täydennetään muilla valaistusmuodoilla. Perinteisin valonlähde on kattovalaisin, joka levittää valoa laajalle alueelle. Jalka- ja pöytävalaisimilla kannattaa tukea valaistusta etenkin olo- ja makuuhuoneessa.
Yleisvalaistuksessa kannattaa suosia epäsuoraa hajavaloa, joka heijastuu katon ja seinien kautta ympäri huonetta. Eri puolille huonetta sijoitetut valaisimet takaavat tasaisen yleisvalon, vaikka valaisimia ei olisikaan sijoiteltu symmetrisesti tai ne eivät olisi samantyylisiä ja -tehoisia.
Työvalaistus
Työ- eli paikallisvalaistuksessa tärkeintä on häikäisyn välttäminen. Se onnistuu huomioimalla valaisimen ja lampun korkeus sekä valon suunta ja voimakkuus. Työvalon sävyn pitäisi olla lähellä luonnonvaloa eli noin 5 000–6 000 kelviniä.
Työvaloa tarvitaan muun muassa:
lukemiseen
kirjoittamiseen
työskentelyyn
käsitöihin
ruoanlaittoon.
Kohdevalaistus
Kohdevalaistuksen avulla korostetaan rakenteiden ja sisustuksen yksityiskohtia ja luodaan huoneeseen syvyysvaikutelmaa. Valolla ohjataan katse niihin yksityiskohtiin, jotka latistuvat yleisvalossa.
Esineiden muoto korostuu eri tavalla, kun valo suunnataan niihin ylhäältä, alhaalta tai sivulta. Liiallinen yksityiskohtien korostaminen saattaa tehdä tilasta levottoman.
Kohdevalaistuksella voidaan korostaa:
kasveja
tauluja
koriste- ja taide-esineitä
erikoista seinäpintaa tai seinän syvennystä
laatoitusta
takkaa tai muuta tulisijaa.
Tunnelmavalaistus
Tunnelmavalaistus luodaan kauniiden koristevalaisimen avulla.
Valaisin voi olla erikoinenkin katseenvangitsija, sillä sen tehtävä ei ole niinkään antaa valoa, vaan toimia sisustusesineenä.
Lähteet: Sähköturvallisuuden edistämiskeskus STEK
Philips Kodin valaisu -opas
Energia.fi
Valisimia myynnissä Prismoissa ja Sokoksissa ja Kodin Terroissa. Valikoimat vaihtelevat myymälöittäin.





