Jokaisessa kodissa tarvitaan muutama perustyökalu. Myös silloin, kun koti on kerrostalossa tai kun perheestä puuttuu timpurimies.
Työkalut pysyvät tallessa ja hyvässä kunnossa, kun niillä on oma säilytyspakkinsa, sen sijaan että ne lojuisivat sikin sokin komeron tai laatikon perällä. Pakissa työkalut kulkevat näppärästi mukana ja sieltä ne myös nopeasti löytyvät, kun niitä tarvitaan.
Mutta mitä työkaluja pakkiin pakataan? Lue alta perustyökaluista kodin arkisiin tarpeisiin.
Asiantuntija ja kuvien työkalut: Lauri Rapo, Oriveden Agrimarket
Pihtejä
Askartelusta innostuneeseen kotiin ilmestyy ennen pitkää parit peruspihdit. Sivuleikkurilla katkaistaan rautalanka esimerkiksi joulukranssin sitomiseksi tai kynttilälyhdyn ripustamiseksi. Yleispihdeillä eli tongeilla samaisen rautalangan päät saa kieputettua tiukasti kiinni. Myös pellin taivutteluun tarvitaan pihtejä.
Pitkävartiset putkipihdit ovat tarpeen, kun pitää kiristää tai aukaista jotain mihin tarvitaan paljon voimaa. Pihtien pitkät varret antavat vääntöön lisätehoa, kun oma hauis jo hyytyy.
Kuusiokoloavain
Kuusiokoloavaimien nimeen vannoo jokainen, joka on säätänyt polkupyörän ohjaustangon korkeutta tai koonnut osina myytyjä huonekaluja. Avaimet ovat vaatimattoman näköisiä, mutta ah-niin-käteviä kapineita kuusiokoloruuvien kiristämisessä!
Puukko
Puukko on kelpo väline katkaisemiseen ja vuolemiseen. Puukosta on apua, kun haluaa saunavihdan tai kerätä pajunkissoja. Retkellä puukolla vuoleskellaan makkaratikut ja pajupillit, ja lomamökillä silpaistaan klapista lastuja takan sytykkeeksi. Puukko kaipaa aina kaverikseen hiomakiven. Sillä teroittuvat myös keittiön leikkuuveitset.
Taskulamppu
Sähkökatkon varalta työkalupakista löytyy taskulamppu ja siihen myös varaparistot.
Nipullinen meisseleitä
Kodin meisselivalikoimaan tarvitaan sekä risti- että talttapäisiä ruuvimeisseleitä, onhan ruuvien kannoissa erilaisia uurroksia. Lisäksi tarvitaan ainakin minimeisseli, jolla aukeaa kätevästi herätyskellon patterikotelon kiinnitysruuvi. Keskikokoisella meisselillä taas kiristyy löysä ruuvi paistinpannun kahvasta.
Jakoavain
Mutterit – esimerkiksi auton koneistossa tai polkupyörän satulassa – aukeavat ja kiristyvät jakoavaimella, jonka voi säätää sopimaan eri kokoisille muttereille. Tietyn, tiukan mutterin usein toistuvaan käsittelyyn kannattaa harkita kiintolenkkiavainta, sen otteesta mutteri ei lipsu, kuten sille voi käydä jakoavaimen hampaissa.
Mittanauha
Jokainen remonttireiska vahvistaa, että mitä tarkemmin aikeensa mittaa, sitä vähemmän syntyy sutta ja sekundaa. Tukevaa rullamittaa on kätevämpi käyttää kuin ompelulaatikon löperöä mittanauhaa. Oikein tarkkaluontoinen mittamies tai -nainen hankkii myös vatupassin, joka kertoo milloin taulu tai tapettiboordi asettuu jetsulleen suoraan.
Niittipyssy
Niittipyssy on tehokas työväline esimerkiksi keittiöntuolien uudelleenverhoilemisessa.
Vasara
Vasaralla paukahtavat taulujen ripustusnaulat uuden kodin seinälle. Vasarakyytiä saa myös lattialistassa törröttävä naulanpää. Vasaraa tarvitaan nykyään usein siihenkin, että saa koottua upouudet huonekalunsa.
Valikoima nauloja ja ripustuskoukkuja on myös hyvä hankkia, jotta niitä tosipaikan tullen kotoa löytyisi.
Porakone
Akkuporakone on käsissä painava, korvissa kovaääninen ja kukkarossa kalliinpuoleinen, mutta moni sen mielellään silti hankkii. Poralla tekaisee nopsaan reiät ja kiertää myös ruuvit auki ja kiinni. Kone nimittäin säästää rannetta esimerkiksi huonekaluja kootessa ja purkaessa, eli silloin kun ei ruuvata vain yhtä tai kahta ruuvia.
Suojaimia
Kuulosuojaimet ja suojalasit ovat halpa turvakonsti, kun pienessä asunnossa akkuporakoneen pärinä tai vasaran kalke käy korville kovaksi, tai kun työn tohinassa puupuru lentää silmille. Viimeistään suojalaseja tarvitaan, kun vuosi vaihtuu ja jälkikasvu kärttää ampumaan raketteja.
Saha
Pieni käsisaha puoltaa kotona paikkaansa ainakin jokajouluisen kuusen katkaisemisessa sopivan mittaiseksi. Sahalla katkeaa yhtä lailla liian pitkä harjanvarsi kuin puutarhasta jänisten kuoliaaksi jyrsimä puu.
Rautasaha (vasemmalla) puree metalliin. Käsisaha katkoo puuta. Pienempi käsisaha on helppo säilyttää ahtaassakin komerossa.





