Yhteishyvä 5/12
 

Torstai, 17.5.2012  |  Onnea: Maila, Rebekka

 

2.1.2012

Varoittimen asennus ja huolto

 
 
palovaroittimen asennus
Palovaroitin asennetaan kattoon keskelle huonetta, sillä savu nousee ylöspäin.

Vain oikein asennettu ja toimiva varoitin pelastaa. Mihin palovaroitin sijoitetaan ja miten sitä huolletaan?

Varoitin on hyödytön, ellei sitä ole asennettu paikoilleen ja sijoitettu oikein. Asennus- ja käyttöohjeeseen kannattaa tutustua huolella.

Palovaroittimen asennus

Palovaroitin asennetaan kattoon mahdollisimman keskelle huonetta. Kattoon asentaminen on tärkeää, sillä savu ajautuu ensimmäiseksi ylöspäin. 

Myös häkävaroitin asennetaan kattoon, koska  hiilimonoksidi on muodostuessaan lämmintä ja kohoaa ylöspäin.

Savu tai häkä on huoneessa patjamaisena pilvenä. Jos varoitin on asennettu seinälle, savu voi ohittaa varoittimen aiheuttamatta hälytystä. Ilmavirtaukset johtavat savun katon keskikohtaan. Etäisyyden seinistä tai kattopalkeista on oltava vähintään 50 cm.

Häkävaroittimen ohjeissa mainitaan seinälle asennus. Se johtuu siitä, että joskus hään aiheuttaja on epätäydellisesti toimiva kaasulaite. Jos esimerkiksi lämmityslaitteena on kaasulämmitin, kannattaa häkävaroitin asentaa seinälle 150–180 cm korkeudelle.

Varoitinta ei saisi sijoittaa lähelle valaisimia, sillä valaisimesta tuleva lämpö muuttaa savun suuntaa. Valaisin saattaa myös aiheuttaa häiriöitä varoittimen toiminnalle, erityisesti optisella eli valosähköisellä periaatteella toimivalle palovaroittimelle.

palohälyttimien asennus eri huoneisiin
Palohälyttimiä tulisi asentaa yksi jokaista alkavaa 60 neliötä kohden ja jokaiseen kerrokseen.
 

Testaa palohälytin säännöllisesti

Asukkaan tehtävä on pitää palovaroitin toimintakunnossa. Testinapista painettaessa laadukas palovaroitin tarkistaa kaikki laitteen toiminnot: pariston, sireenin, herkkyyden jne.

Kynttilällä tai tulitikulla testattaessa laite ehkä reagoi, mutta se ei takaa toimivuutta erilaisen savun sattuessa. Lisäksi tulella testaaminen mitätöi takuun ja voi aiheuttaa tulipalon!

Paras ja halvin keino korkealla olevan varoittimen testaamiseen on halpa ja helppokäyttöinen harjanvarsi, jolla yltää noin 3–4 metrin korkeuteen ilman lisälaitteita ja kiipeilyjä.


Testinappula on ainoa oikea tapa tarkistaa laitteen kunto!

Paristonvaihdon helpottamiseksi saatavilla on paristorasioita, jotka asennetaan jatkojohdon avulla sopivalle korkeudelle seinään. Ennen rasian ostamista kannattaa tarkistaa, että se sopii omaan palovaroittimeen.

Palovaroittimen käyttöikä on noin 10 vuotta. Palovaroittimet tulivat pakollisiksi 2000-luvun alussa, joten monen varoittimen aika alkaa olla täynnä. Kaikissa varoittimissa on maininta valmistusvuodesta, joka kannattaa tarkistaa.

 

Muista palovaroittimista

  • Testaa varoitin testinapin avulla kerran kuukaudessa tai aina oltuasi poissa yli viikon.
  • Imuroi varoitin kevyesti vähintään kerran vuodessa.
  • Vaihda paristot tarvittaessa. Tavallinen paristo kestää noin vuoden.
  • Älä jätä varoittimia talveksi mökille kosteaan ja pakkaseen. Paristo vuotaa, elektroniikka hapettuu, sireeni vaimenee ja häkähälyttimen sensori tuhoutuu.
  • Kotikäyttöön tarkoitettujen palovaroittimien elinikä on noin 10 vuotta, jonka jälkeen on hankittava uusi.
   

Palovaroittimia myynnissä Prismoissa. Valikoimat vaihtelevat myymälöittäin.Tarkista lähi-Prismasi valikoima.

Kodin vakuuttaminen on tärkeää tulipalonkin varalta. Ifin vakuutuksista saat bonusta. Tutustu Ifin vakuutusvaihtoehtoihin.


 
Kerro kaverille

Kerro kaverille

Tahdot kertoa ystävällesi sivusta "Varoittimen asennus ja huolto."

Ystäväsi sähköpostiosoite

Oma sähköpostiosoitteesi

Viestisi